VALTUUSTO - eli kuinka pienistä asioista tulee suuria ja suurista pieniä
ensi-ilta 24.2.2008 Ylioppilasteatterin studiossa
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Harry Bogomoloffin mielestä Helsinki on kauneimmillaan tyhjänä. Tämä käy ilmi 12.9.2007 pidetyn Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen keskustelupöytäkirjasta. Puoluetoveri Irmeli Walldén-Paulig tietää kertoa, että globalisaatio on tullut jäädäkseen. Keskustan Laura Kolbe lausuu ryhmänsä puolesta Pekka Korpiselle pienen runon. RKP:n Björnberg-Enckell muistuttaa, että ihmisten tulisi käyttäytyä samalla tavalla asuvatpa he sitten pienessä talossa tai korkeassa talossa. "Ensin täällä tehdään sairaita ja sitten sairaalaan", lauleskelee kommunistien Yrjö Hakanen ja ihmettelee mihin Helsingin satojen miljoonien ylijäämä katoaa. Kunnallisvaalivuoden kunniaksi Ylioppilasteatteri aloittaa esityssarjan, jossa perehdytään Helsingin kaupunginvaltuuston toimintaan ja mielenliikkeisiin. Sarjan ensimmäinen osa toteutetaan lukudraamana. Esitys käyttää tekstinään viime syyskuisen kaupunginvaltuuston kokouksen keskustelupöytäkirjasta poimittuja puheenvuoroja. Valtuutetut ovat joukko ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää. Pyrkimyksenä on osoittaa mitä he sanovat, ei etsiä sitä, mitä he eivät ole osanneet sanoa. Unelmat ja todellisuus käyvät kovaa kamppailua valtuutettujen puheenvuoroissa. Keskustelupöytäkirjat ovat poliittista satiiria puhtaimmillaan. Ylioppilasteatterin Valtuusto tuo poliitikot takaisin valokeilaan ja päärooliin. Jos helsinkiläinen ei jaksa raahautua politiikan pariin, on politiikka tuotava helsinkiläisen luo. Ei ole yhdentekevää ketkä Vanhalla Raatihuoneella asioistamme päättävät. Teksti Helsingin kaupunginvaltuuston kokous nro 15/12.09.2007, keskustelupöytäkirja Ohjaus Susanna Kuparinen Ohjaus ja dramaturgia Susanna Kuparinen Ruusu Haarla Ohjaajan assistentti Ruusu Haarla Ylioppilasteatterin näyttelijät Mirva Anjala Seidi Haarla Jari Hanska Katariina Jumppanen Tuomas Kokko Anna Kuusamo Tero Laaksonen Katariina Lantto Mirka Lempinen Jani Nikulainen Lukas Priklopil Sini Sandman Visuaalinen suunnittelu Akse Pettersson Videokuva Konsta Väänänen Puvut Saara Ryymin Ääni Aleksi Kanko Tuottaja Jan Liesaho MEDIASSA En ole koskaan teatterissa nauranut silmät vesissä näytelmän alusta lähes loppuun saakka. Näin kävi Helsingin Ylioppilasteatterissa, Susanna Kuparisen ohjaaman dokumenttidraaman Valtuusto -esityksessä. MARJALIISA SIIRA, Tiedonantaja http://www.tiedonantaja.fi/vanha-arkisto/2008-7-3/muu-artikkeli-08 Ylioppilasteatterin Valtuusto näyttää, millaista draamaa löytyy kuivakoiksi luulluista kaupunginvaltuuston kokouksista. MARJO KYTÖHARJU, KIRKKO JA KAUPUNKI http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/kaupunki-ja-ymparisto/7433/ |
VALTUUSTO - eli kuinka pienistä asioita tulee suuria ja suurista pieniä
ensi-ilta 24.2.2008